perjantai 28. joulukuuta 2012

Osto, Mitcham Industries

Ostin tänään Mitcham Industriesin osakkeita hintaan 12.8 $. Uskon yrityksellä olevan nousupotentiaalia mikäli öljy -ja etenkin liuskekaasuteollisuus jatkaa kasvuaan lähivuosina. Tämä on siis tavallaan pelilappuni öljyn hinnan nousun sekä kaasubuumin jatkumisen varalta. Osaketta ei voi ainakaan kalliiksi haukkua. Sillä ei ole juurikaan velkaa, se on hinnoiteltu alle tasearvon ja P/E on 7-8 luokkaa. Lisäksi käteisasema on vahva.

Toivottavasti yritys ilmoittaa myös omistajien palkitsemisesta esim. omien ostoilla lähiaikoina. Mikäli yritys sen sijaan tekee käteisellään jotain typerää (esim. kalliin yritysoston, joka ei kuulu ydintoimintoihin), niin tulen painamaan myyntinappia herkemmin. Suurimpina osakkeenomistajina on tällä hetkellä kuitenkin kaksi rahastoyhtiötä yli 10% painolla, joten voisi olettaa että painetta omistajien palkitsemiseen on. Aika näyttää.

Tällä hetkellä yritys on salkussani noin 5 % painolla, joten tämä menee Automodularin kanssa niihin kohteisiin jotka olen herkempi myymään oikealla hinnalla, varsinkin siksi, että MIND ei maksa osinkoa. Lyhyellä aikavälillä kurssi voi heilua paljonkin, sillä lappu on hyvin volatiili. Ajattelin kuitenkin suorittaa ostoja jo nyt, sillä epäilen että jos fiscall-cliff solmu saadaan aukaistua nyt vuodenvaihteessa niin näemme jonkilaisen kurssirallin. Mikäli taas ei, niin kurssit tulevat luultavasti tippumaan, mutta käteistä on vielä jemmassa tätäkin varten.

5 kommenttia:

  1. Yhtiö kuuluu kyllä $166 miljoonan markkina-arvoltaan pienehköön mid-cap luokkaan, joten jonkinmoista alianalysointia voi kuvitella mukana olevan.

    Oletko arvioinut taseessa olevien Treasury sharesien vaikutuksen esim. arvostuksiin? Nehän on kirjattu taseessa vastattavien puolelle joka myös pienentävää omaa pääoman kirja-arvoa ja tätä kautta parantaa ROE:ta Warren Graham kirjoitti selkeän blogimerkinnän aiheesta. Näitä jemmattuja osakkeita ei ole mitätöity takaisinostoissa ja niitä on kuitenkin ollut näköjään 4,857 miljoonaa, kun ulkona on vain 12,7 miljoonaa osaketta.

    Se suuri tuottopotentiaali on esim. yritysostajan silmin, että Enterprise value on 158 miljoonaa USD, kun markkina-arvo on se 166 miljoonaa. :) Jos yhtiön liiketoiminta kestää, luulen että saat tästä löytämästäsi aliarvostetusta firmasta oikein hyvän tuoton!

    VastaaPoista
  2. Ja tätä aliarvostuksen purkautumista voi joutua odottamaan kauankin, mikä puoltaa suorastaan jumiin ruostunutta ostonappia tämän firman kohdalla. :)

    Tekstin "Warren Graham kirjoitti" kohdalla on linkki merkintään, ja se ei näköjään näy tuossa vastauksessa.

    VastaaPoista
  3. En ole laskenut Treasury sharesien vaikutusta, mutta tuo 4,857 miljoonaa taitaa olla rahamääräinen summa, ei osakkeiden määrä eli vaikutus olisi melko pieni. Äkkiä laskettuna esim. ROE tippuisii vajaalla prosentilla.

    Hyvä pointti tuo EV. Käteistä on enemmän kuin velkaa, eli yritysostaja nettoaisi tuon erotuksen verran itse liiketoiminnan lisäksi. Aika näyttää, mutta seuraavien kahden kvartaalin pitäisi olla yritykselle hyviä.

    Luulen että lasku johtuu pitkälti kaasubuumin hidastumisesta, sillä oikeastaan kaikki alan osakkeet ovat ottaneet vuoden aikana osumaa. Liuskekaasun tuotanto on kasvanut kovaa ja painanut hinnat todella alas -> nyt aloitettu vähemmän uusia projekteja. Uskon tämä olevan kuitenkin väliaikaista, olihan mm. USA:n presidentinvaaleissa energiaomavaraisuus paljon tapetilla ja Euroopassa kaasubuumi ei ole vielä päässyt samassa mittakaavassa vauhtiin. Mikäli aktiviteetti taas vilkastuu, näkyy se yrityksen tuloksessa nopeastikin.





    VastaaPoista
  4. Kyllä minun moka taas. Tase täytetään siis rahalla, joten tuon 4,857 miljoonaa voi jakaa paljon pienempään, riippuen tietysti osakkeiden hankintahinnasta. :) Gurufocus.comin Fair Value Calculatorilla sait noin 36 % turvamarginaalin ostosi päälle! :) Laittaa itsenikin miettimään firmaa omana omistuksena...

    Oman lisämausteen jenkkiosakkeille antaa nyt tämä fiskaalinen rotko. Siirtyvätkö firmat yhä enemmän omien osakkeiden takaisinostoon? Se olisi muutenkin jo kannattavaa MINDin kohdalla.

    Oletko arvioinut Oksanharjun esilläpitämää Corporate Covernangea, hyvää hallintotapaa? Yrittääkö yhtiön johto ajaa omia optioetujaan, vai onko pyrkimystä maksimoida osakkeenomistajan saama tuotto? Reutersin tietokannan mukaan yhtiön johdolla on jonkin verran jopa omistusta yhtiössä, mikä kasvollistaa jonkin verran omistusta.

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa sain joululahjaksi Oksaharjun kirjan Hyvästä yhtiöstä hyvään sijoitukseen ja odottelen mielenkiinnolla teoksen antia juurikin hallintotavan ja muiden laadullisten tekijöiden osalta :)

    Syy miksi olen hieman huolissani Corporate Governancesta on että en ole löytänyt mitään tietoa siitä miten yritys palkitsee omistajiaan. Yleensä yrityksellä on kuitenkin jokin politiikka/ohjelma jonka mukaan omia ostetaan/osinkoa jaetaan. Kasvollinen omistus on toki hyvä asia siinä mielessä, että johto on samassa veneessä mutta äärimmäisessä tilanteessa saatta johtaa esim. ylisuuriin palkkoihin, tuttavien ottamiseen palkkalistoille yms. joka ei välttämättä ole linjassa osakkeenomistajien voiton maksimoinnin kanssa. Mitchamin johtohenkilöt nostavat käsittääkseni melko suurta palkkaa suhteessa muihin samankokoisiin yhtiöihin (en ole vielä jaksanut kaivella tarkkoja lukuja). Sisäpiirillä ei kuitenkaan ole mitään äänienemmistöä, joten en ole kovin huolissani ja uskoisin että kun kurssi matelee ja kassa pullistelee käteistä, niin painetta omistajien intressejen huomioimiseen on.

    On tosiaan mahdollista että osinkojen verotus jenkeissä nousisi rajustikin ja mikäli ero pääomatulon verotukseen suurenisi niin varmastikin omien ostot lisääntyisivät. Omien osto voi olla osinkoa parempikin keino jos yhtiön johto on luotettava ja osaa ostaa omia oikeaan aikaan. Toisaalta jos omia ostetaan hinnasta välittämättä jotta saadaan luvut paremmiksi ja optiot lunastettua niin se on todella huono keino omistajien kannalta.

    Itse preferoin kyllä osinkoa, koska suomalaiselle se on verotuksellisesti edullisempaa ja käteinen taskunpohjalla tuntuu jotenkin turvallisemmalta :) Toisaalta jos yhtiö vaikuttaa muuten loistavalta, niin mielestäni ei ole väliä kuinka omistajia palkitaan, kunhan palkitaan eikä tehdä typeryyksiä. Hyvä tapa on myös molempien yhdistäminen, kuten esim IBM tekee.

    Opiskelijana tässä on vielä sellainen vivahde, että osingot lasketaan tuloksi jolloin tulorajat pienenevät. Työssäkäyvälle opiskelijalle omien ostot ovat ehkä siis parempi vaihtoehto.

    PS. Kiitoksia tuosta gurufocus-linkistä. Laskuri näytti näppärältä, taidan ottaa käyttöön :)

    VastaaPoista