perjantai 14. maaliskuuta 2014

Trigon Agri A/S


Ostin lisää Trigon Agria. Yhtiö on Tanskalainen ja listattu Tukholman pörssissä. Sen ydinliiketoimintona on maataloustoiminta Ukrainassa ja Venäjällä. Yhtiön strategiana on olla alhaisen kustannustason toimija. Olen omistanut yhtiötä jo pidempään ja nyt huonon tuloksen ja tietysti Ukrainan tilanteen takia kurssi on tippunut todella alas.

  • Tähän väliin on pakko todeta, että kyseessä on tällä hetkellä hyvin riskipitoinen kohde. Kaiken menettäminen on täysin mahdollinen skenaario, mikäli Ukrainassa syttyy sota ja Venäjä päättää esimerkiksi kansallistaa viljelykset Ukrainassa. Tälläisessä toiminnassa ei tosin ole kenenkään (edes Venäjän) kannalta mitään järkeä, joten uskokaamme ja toivokaamme että 2000-luvulla pystytään globaalissa maailmassa välttymään moiselta. Kuitenkin kovin isoa positiota ei kannata varmastikaan ottaa.
Yhtiö:

Ensivilkaisulta yhtiön kunto vaikuttaa oikeastaan aivan kaamealta. 2013 EBITDA -1,1 miljoonaa ja tulos -16 miljoonaa. Nettovelkaa on 69 miljoonaa. Gearing 66% ja lainakorko todella korkea. Kuitenkin jos kaivelee tarkemmin paljastuu muutamia mielenkiintoisia seikkoja.

  • Yhtiö aikoo divestoida maidontuotannon Venäjällä ja Virossa, sekä myydä Venäjän Penzan peltopläntin. Yhteensä näistä pitäisi kilahtaa yhtiön kassan 55 miljoonaa 2014 aikana (mahd. enemmänkin). Rahat yhtiö aikoo käyttää velkojen takaisinmaksuun, jolloin nettovelaksi saadaan 14milj ja yritysarvoksi (Mcap 30 milj + 14 = 44milj)
  • 2014 on myös tarkoitus aikaansaada kulusäästöjä 6,5 milj. Lisäksi divestointien jälkeen korkokulujen tulisi laskea lähemmäs nollaa nykyisestä 8 miljoonasta.
  • Yhtiön Ukrainan toiminnot ovat jo pitkään olleet voitollisia. Ongelmia on ollut Venäjälllä, sillä yhtiö on omistanut viljelyksiä eri paikoista ja kuivuus on ollut isona ongelmana monena vuotena. Sittemmin yhtiö on myynyt/vaihtanut Venäjän omistuksensa siten, että jälkellä on enää Rostov, joka on hyvällä paikalla (lähellä satamia) ja omaa kastelupotentiaalia. Siten Rostovin pitäisi kaiken järjen mukaan olla mahdollista päästä Ukrainan lukuihin ennen pitkää. Maantieteellinen sijaintihan on hyvin lähekkäinen.
  • 2013 oli hintakehityksen suhteen huomattavan huono vuosi. Silti, jos tulevat kulusäästöt ja divestoinnit olisivat olleet huomioituina 2013 luvuissa, olisi tulos ollut erittäin kehnossa ympäristössä jopa positiivinen.
Pieni tulitikkuaskin kylkeen -laskelma:

2013 Liikevaihto ilman maidontuotantoa oli noin 62,5 miljoonaa.
2012 Ukrainan EBITDA margin oli 16 % luokkaa (itseasiassa myös 4 vuoden keskiarvo (2010-2013) on samaa luokkaa).

Tällöin EBITDA on 16,5 milj. (10+kulusäästöt) oletuksella että Rostov pääsee Ukrainan tasolle. (Ei ehkä vielä tänä vuonna mutta muutaman vuoden tähtäimellä. Ja itseasiassa johdon mukaan Rostovin tämänhetkinen sato on poikkeuksellisen hyvällä tolalla, joten mahdollisuus pos. yllätykseen on. Tosin tilanne voi aina muuttua kuivuuden ym. myötä)

D&A ex. maidontuotanto  on 4,8 milj, joten EBIT olisi oheisin tiedoin 11,7. Korkokuluja ei pitäisi juuri olla.

Saadaan:
EV/EBITDA=2.6
EV/EBIT=3.7

Ei vaikuta kalliilta. Yhtiön politiikkana on jakaa 30% tuloksesta osinkoina, joten jos tulosta tulisi noin 10 miljoonaa, niin osinkotuotto nykykurssilla olisi 10% luokkaa. Lisäksi tulevaisuudessa on myös muita positiivisia katalyyttejä:

  • Peltohehtaareja on vielä käyttämättä, joten viljelyspinta-alalla on vielä varaa kasvaa.
  • Rostovissa on kastelupotentiaalia. Siellä on olemassa vanha neuvostoaikainen järjestelmä, joka olisi (melko suurin) lisäinvestoinnein mahdollinen ottaa käyttöön. Yhdysvalloista saadun vertailukohdan mukaan kastelujärjestelmällä pystytään jopa kolminkertaistamaan tuottavuus. Toteutuessaan Rostov voisi siis saada tästä huomattavaa lisäpotkua. Ukrainassa ei ole kastelumahdollisuutta, eli periaatteessa nuo luvut voisi olla mahdollista kolminkertaistaa.
  • Johto uskoo, että alueella on mahdollista päästä jopa 20% ROA-lukuihin. (en tiedä onko jo fairytale osastoa :))
  • Maa-arbitraasi. Mustan mullan alueella vilejlysmaa on huomattavasti halvempaa kuin euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Kuitenkin viljelyskelpoinen pinta-ala  alkaa olla niukkaa maailman mittakaavassa, joten voisi olettaa että maan hinnalle aiheutuu tulevaisuudessa nousupaineita. Tämä nostaisi Trigonin omistusten hintaa. ks: http://www.agrimoney.com/news/russian-land-selling-for-as-low-as-2percent-of-eu-values--5348.html
  • Ukrainan Hvyrnian heikentymisen pitäisi aikaansaada lyhyellä aikavälillä kustannussäästöjä. Lisäksi, jos kehitys tulee jatkossa olemaan EU:n suuntaan Ukrainassa ja rajoja avataan, niin yhtiön saama hinta tuotteistaan voi parantua.
Lisäksi yhtiö on mielestäni hyvin hoidettu. Suomalaistaustainen hallituksen pj., Joakim Helenius, on luotsannut yhtiötä hyvin. Osakeannit on vältetty (toisin kuin monilla kilpailijoista) ja isojakin toimia on uskallettu tehdä (Rostov swap) jos homma ei ole toiminut. Lisäksi pitkän aikavälin suunnitelma velattomasta low cost -toimijasta on mielestäni erittäin volatiililla ja markkinavoimien armoilla olevalla toimialalla viisas.

Vaikka en pidäkkään bulkkituottajista, niin mielestäni Trigonilla on mahdollisuus tuottaa edullisesti muita alemmin kustannuksin. Lisäksi pitkällä aikavälillä ruoan hintakehitys tulee luultavasti olemaan koiliseen johtuen rajallisesta kapasiteetista (viljelysmaa) ja maailman jatkuvasta väestönkasvusta. Tämäntyyppinen yhtiö on myös hyvä hedge salkkuun.

Poliittista riskiä ei kuitenkaan voi liikaa korostaa. Tällä hetkellä yllä leijuu iso musta pilvi, mutta silloin on toisaalta usein hyvä paikka ostaa. Toivottavasti ei tule takkiin :)

Omistan yhtiön osakkeita.

51 kommenttia:

  1. Hei,

    Hyvä analyysi. Ainoastaan lisäisin, että yhtiö on listattu Tukholmassa, vaikka kotipaikka onkin Tanskassa.

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia ja hyvä huomio. Osakkeella käydään tosiaan kauppaa Tukholmassa.

    VastaaPoista
  3. Napakka analyysi tosiaan. Yksi iso plussa on, että toimitusjohtaja Ulo on ollut mukana alusta asti ja tuntuu tuntevan firmansa todella hyvin sekä numeroina että käytännössä. Samoin luottoa löytyy myös Heleniukseen.
    Venäjän tosiaan täytyy saada plussalle. Tuo kasteluprojekti jotenkin hiertää. En vieläkään oikein ymmärrä miten siihen saadaan joku ulkopuolinen investoimaan, ilman että itse tarvitsee ottaa lisää lainaa.
    Myös alhainen viljelyssä oleva ala alkaa olemaan ongelma, toki tiedän että toiminta täytyy saada pienemmällä alalla ensin kannattavaksi...
    Itse olen omistanut tätä lappua pari kuukautta...seuraavat viikot kyllä aika jännää tämän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu aika kovasti jännittää tuo ukrainan tilanne, että miten käy. Toisaalta mahdollisuutta vaikuttaa ei ole muuten kuin pitää positio maltillisena ja toivoa parasta :)

      Itsekkään en kyllä oikein usko että Trigon selviäisi käyttämättä omaa tasettaan tuosta kasteluprojektin rahoittamisesta, vaikka sitä valtio ilmeisesti tukeekin. (Kuullostaa liian hyvältä ollakseen totta :)) Investointi olisi ilmeisesti valtion tukien jälkeen noin 42 miljoonaa (1,2 per hehtaari). Tuo ei täysin mahdottomalta kuullosta vaikka Trigon rahoittaisi yksinkin, tosin ei sovi velattomaan suunnitelmaan. Saa nähdä miten lähtee etenemään.

      Onneksi Ukraina osoittaa, että tuloksiin on mahdollista päästä ilmankin ja kastelu on ikäänkuin bonusta. Konffapuhelussahan sanoivat, että Venäjän sato näyttää paremmalta kuin kertaakaan aiemmin ja plussalle voisi olla mahdollista päästä. Toki vielä todella aikaista tehdä johtopäätöksiä.

      Itsellä ollut salkussa jo pidemmän aikaaa ja kyyti on ollut kylmää. En ole kuitenkaan myynyt, koska piiloarvoa on maidontuotannon muodossa, joka saadaan myytyä kirjanpitoarvoon. Lisäksi pitkän aikavälin suunitelma vaikuttaa järkevältä.

      Poista
    2. Tuon saman satoarvion nuo saman alan firmat antavat jokakerta tähän aikaan vuodesta. Tuo Rostovin alue ei ole mielestäni mikään paras paikka, sadon kannalta. Sadanta kasvukaudella on yleensä aina liian vähän. Samoin tilanne Ukrainan tilojen kohdalta. Länsi-Ukraina olis parempi viljelyolosuhteiden kannalta...mutta tuo kuljetuskustannus vientisatamiin on kyllä elintärkeä juttu.
      Seurannassa olleet nämä agriosakkeet jo kauan...nyt tuli innostuttua jo ehkä vähän liikaa. Saa nähdä vaikuttaako Venäjän tilanne Penzan alueen myyntiin...Viron maitotila kyllä menee kaupaksi kunhan saavat toimitussopimuksen valmiiksi Danonen kanssa
      kannattaa seurata tiiviisti mitä muissa esim. Black Earth Farming tapahtuu, etenkin omistuksen kannalta...



      Poista
    3. Kiitoksia vinkeistä. Itselläni ei tosiaan esim. maanviljelyksestä juuri ole tietoa, joten hyvä tietää, että tuo sadon tämänhetkinen tilanne ei ole mitenkään poikkeuksellinen, kuten johto ehkä antoi ymmärtää :) Tuolla mustan mullan alueella maan tuottavuus ei ilmeisesti ole läntisemmän euroopan tasolla, joka tietty näkyy maan hinnassakin. Käsittääkseni Rostovin pitäisi kuitenkin olla sääolosuhteiltaan parempi kuin Samara, Stavropol tai Penza. Lisäksi pidemmällä aikavälillä on tuo kastelumahdollisuus. Täytyy myös BEF ottaa seurantaan verrokiksi.

      Itsekin mietin tuota Venäjä-Ukraina tilannetta divestointien kannalta ja Penza on ehkä isoin kysymysmerkki. Madontuotannosta varmaan päästään joka tapauksessa. Onneksi Penzan osuus divestoinneista taitaa olla pienin. Isommat rahat vapautuvat maidosta, varsinkin kun mukana lähtee osa velasta.

      Poista
  4. Otappa vielä Agrokultura seurantaan. Sieltä tuli eilen viime vuoden tulos julki...
    Viläkö olet tankannut Trigonia ? Toivotaan että pohjat olis nyt nähty...kevät on ollut Mustan mullan alueella maatalouden kannalta hyvä; talvituhot lähes olemattomat, kevätkylvöt hyvässä vauhdissa jne. aivan viime päivinä on kuulunut, että kuivuus vaivaisi jo jonkin verran. Viljelijöiden rahapula on huutava ja luulenpa että kaikesta tingitään (lannoitteet, kasvinsuojeluainneet, maissin tilalle kylvetään jotain halvempaa kasvia jne). Saa nähdä joutuvatko nämä suuret osakemuotoiset agrifirmat myös säästämään kuluissa...
    Tässä taas muutamia ajatelmia...täytyypä tästä itsekin kohta lähteä kevätkylvöille..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä ottaa Agrokultura seurantaan. En ole enää lisäillyt Trigonia, sillä en uskalla kasvattaa positiota johtuen Ukrainan & Venäjän tilanteesta. Ostot suoritettu tuolla 2 SEK tienoilla. Hinta on kyllä todella alhainen, kun muistaa huomioida divestoinneista (toivottavasti) pian realisoituvat varat. Kulusäästöt toivottaviakin, kunhan eivät vaikuta satoon. Trigonin rahoitusaseman pitäisi olla hyvä divestointien jälkeen ja taitaa luottolinjassa olla ilman niitäkin vielä nostovaraa, eli likviditeetin ei pitäisi muodostua ongelmaksi.

      Tsemppiä kevätkylvöille. Toivottavasti tulee hyvä sato tännekin :)

      Poista
  5. Jokos lukaisitte läpite:
    http://news.cision.com/trigon-agri/r/trigon-agri-publishes-its-annual-report-2013,c9560453

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä selailla läpi ja katsoa onko jotain mitä ei Q4 raportista tullut ilmi.

      Poista
  6. On myös syytä huomioida, ettei ulkomaalaiset saa omistaa maatalousmaata Venäjällä/Ukranaisassa. Omistukset ovat hoidettu "kepulikonstilla" (vuosikertomuksissa on lisää), eli siis poliittinen riski on korkeahko. Lisäksi noiden vuositulosten vertailu keskenään on hieman turhaa, koska niissä on sekaisin eri vuosien sadot. Lisäksi myyntimäärät ja hinnat vaihtelee jatkuvasti. Lisäksi tuo agri-tilinpito on hieman ihmeellinen, koska niissä sisällä satojen vuosikasvu johdon arvioina. Niiden tulkinta ei ole aivan suoraviivaista.

    Näen järkevänä että kannattavuutta seurataan satokohtaisesti per tonni. Black Earth Farmingingin viime vuotiset kustannukset oli jotain 200 USD/t, kun myyntikorin hinta oli 180 USD/t. Trigonilla kustannus oli jotain 250 USD/ton vuonna 2012, mutta ero BEFiin voi selittyä myös eri tuotantokorilla. Pointti on kuitenkin että molempien tuotantokustannukset ovat korkeammat kuin viljojen hinnat. Työtä siis vielä riittää kannattavuudessa. Noin 50 USD/tonni pitäisi kustannuksia säästää laskelmieni mukaan, että myös matalin viljan hinnoin pysyttäisiin break-even tasolla. Korkealla viljan hinnalla, tuotot voi olla huimat :). Pitäisi vain pysyä hengissä myös monta paskaa vuotta peräkkäin ilman osakeanteja, mihin tähän mennessä ei ole pystynyt kukaan.

    Olen myös hieman eri mieltä Trigonin johdon kyvykkyydestä. Strategia näyttää vaihtelevan joka vuosi merkittävästi. Esim tämä viimeinen land swap. Miksi ne paskat maat piti alunperinkin ostaa, jos ne nyt piti swapata pois? Taidettiin vain haalia kaikki mahdollinen irtomaa itämaista, jotta saadaan kerättyä sijoittajilta muhkeat hallinnointipalkkiot. Niin, Joakimin asset management companyhan tuon järjestelyn loihti palkkiota vastaan. Tulee vähän mieleen, että finanssimiehet ovat lähteneet leikkimään maajussia itämaihin. Puheet olivat kovat, kun sinne mentiin, mutta totuus on nyt paljastunut todella vaikeaksi. Sama on tosin käynyt kaikille muillekkin. Kaikilla oli sijoittajien houkuttelemiseksi myyntiargumenttina alhainen maan hinta ja rikas maaperä. Kymmenen vuoden jälkeen maa on edelleen halpaa ja laadukkaasta maaperästä ei ole ollut hyötyä, koska sää on ollut viimeisen 10 vuotta paska. BEF:n pääsijoittajat (Vostok Nafta) tekivätkin jo exitin, kun tulosta ei tullut.

    Itsellä on strategiana odottaa, että yrityksistä tulee kannattavia matalilla viljojen hinnoilla ja sitten pelata tuota "arbia" maan hinnalla. Se tosiaan on halpaa. Esim BEFin taseessa maa @ 250 USD/ha, kun länsimaissa hinnat ~10 000 USD/ha. Tuo ero varmaan menee umpeen jossain vaiheessa, mutta siinä voi mennä 20 vuottakin. Mutta se on 20 % tuotto p.a, jos toteutuu 20 vuodessa. Firman vaan pitää pysyä hengissä väliaika. Sen takia low cost producer on PAKKO OLLA.

    Itse pidän BEFiä parhaana yrityksenä näistä kolmesta (BEF,Trigon, Agrokultura). Ainakin raportointi keskittyy paljon maiden laadun parantamiseen ja operatiiviseen toimintaan, eikä nissä ole tuota asset manager järjestelyä. Myös isot investoinnit koneisiin ja laitteisiin on jo tehty, joten vapaa kassavirtakin saattaa kääntyä positiiviseksi lähivuosina, toisin kuin Agrokultura ja Trigonin laitteiden tasoa en tunne.Itse löisin vetoa siis, että BEFistä tulee low cost producer eikä Trgonista. Tosin tuo Vostok Naftakin exitti hieman häiritsee ja tietenkin, että ulkomaalaiset eivät saa omistaa maita Venäjällä. Phonexillä (Seligson rahasto) on muuten myöskin positio BEFissä. Olisi kiva tietää, mitä Peter näkee siinä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "... ulkomaalaiset eivät saa omistaa maita Venäjällä." TAGR omistaa muistini mukaan maata juuri Venäjällä. Sen sijaan Ukrainassa sillä on pitkäaikaiset vuokrasopimukset maasta.

      Poista
  7. Itse en siis käyttäisi tuota EV/EBITDA lukua arvonmäärityksessä, koska se voi vaihdella niin paljon vuosittain. Itse käytän mieluummin EV/Operatiiviset nettovarat.

    Oman arvonmäärityksen olen tehnyt kaavalla
    BEF arvo=maavarojen arvo + as if vuokralla olevan liiketoiminnan arvo

    Bef maat on jotain 6 SEK/osake (omistetut maat @ 750 USD/ha) ja tuo liiketoiminta koneideen ja laitteineen on sitten hieman arpapeliä. Varmaan koneiden book value on ihan hyvä lähtkohta? Se on jotakin 6 SEK myös. Eli yhteensä 12 SEK. Osake jotain 6 SEK nyt, eli 100 % upside. Päälle vielä maa-arbi. Mutta tosiaan, odotan josko operatiivinen kannattavuus saadan tyydyttäväksi ennnen kuin sijoitan. Nimittäin ennen sitä voi olla vielä monta dilutoivaa osakeantia edessä, joten tuo 100 % upside ei riitä. (Firmat puhuneet kohta 10 vuotta saavuttavansa break-even tason, joten siinä voi mennä ihan yhtä hyvin toisetkin 10 vuotta. Uskon siis vasta kun näen :)

    -Pekka

    (Ei ole ollut eikä tällä hetkellä ole possaa missään mainitsemissani osakkeissa. Toista vuotta kohta seurattu tilannetta :/)

    VastaaPoista
  8. Kiitoksia erittäin asiantuntevista kommenteista. (Tuntuu että paremmin ollaan perillä kuin allekirjoittanut. :)) Koetan tässä vastailla ikäänkuin molempiin, joten tässä pari kommenttia:

    Hyvä että nostit tuon maatalousmaan omistuksen esiin. (voisi laittaa ihan tekstiinkin) Eli maata ei tosiaan saa omistaa suoraan Venäjällä, jos ulkomainen omistus on yli 50%. Trigonin omistukset on hoidettu holdinyhtiöiden kautta, jotka on rekisteröity Kyprokselle. Eiköhän nuo ole venäläisten lakimiesten kanssa puljailtu, mutta on tosiaan riski, että maata ei omistettaisikaan. Ukrainassahan Trigon ei omista maata, vaan vuokraa. Siksi pelkän maa-arbitraasin lisäksi toiminta pitäisi mielestäni saada myös kannattavaksi, koska tuo omistusoikeus on epäselvä. Varsinkin jos isompaa määrää oltaisiin realisoimassa suurella voitolla niin jotenkin epäilyttää, että jollakin heräisi kiinnostus ja firma olisi oikeudessa tappelemassa omistuksistaan. Riski on kova, mutta niin on toisaalta potentiaalikin, jos toiminta saadaan voitolle ja maan hinta nousee vielä roimasti, eikä kukaan tule sitä kähveltämään.

    Trigonin johdosta sen verran, että ehkäpä tuo Heleniuksen puvun vaihto työhaalareihin ei aivan ole mennyt kuin Strömsössä :). Kuitenkin ainakin omasta mielestäni juuri se, että vaikka on hapuiltu mutta ei silti ole jääty lyömään päätään seinään osoittaa, että ainakin yritystä on. Nyt pitäisi olla kaikki kunnossa (vIljelmät lähellä satamia + Rostovin kastelupotentiaali), eli jos tästä vielä hötkyillään niin alkaa allekirjoittaneenkin silmissä loppua uskottavuus.

    Se, että Trigon Capital hallinnoi asettaa tietty mahdollisuuden intressiristiriitoihin. Kuitenkin Trigon Capital omistaa paljon Trigon Agria. Heleniuksen osakeomistus on yksin ja yhtiön kautta yli 10 milj kappaletta, joten yhtiön kuppaaminen ei varmastikaan ole Heleniuksenkaan etu.

    EV/EBITDA on kieltämättä hieman huono mittari, koska siitä ei ilmene esim vapaata kassavirtaa ja luku tosiaan heiluu älyttömästi. Itse käytin sitä siksi, että sain nopeasti laskettua Ukrainan käyttökatteen, jota oli sitten helppo soveltaa Rostovin liikevaihtoon, jolloin sain jonkinlaisen arvion Trigonin tulevasta potentiaalista divestointien jälkeen. Parina viime vuotena pääomamenot ovat olleet muistaakseni noin 10 milj. Joten ylläolevin laskelmin vapaa kassavirta olisi siten keskimäärin ehkä sen 6+ milj, jos Ukrainan lukuihin kyetään pääsemään Venäjälläkin. Kuitenkin tulos heiluu aivan älytttömästi ja siksi, kuten tuossa tulikin kommenttia, jonkinlainen breakeven taso olisi hyvä määritellä. Lisäksi tuollainen taseperusteinen lähestymistapa on myös hyvä, koska tase on kova, eikä sen arvo juurikaan heilu. Esimerkiksi koneet luulisi saavan book-valueen kaupaksi + sitten potentiaalinen maan arvo. Itse olen vertailuun käyttänyt paljon myös P/B lukua.

    Itse näen Trigonin hyvänä kohteena, koska se on halpa tällä hetkellä P/B-luku(0.3 vrt. Bef 0.9), eikä kuitenkaan (toivottavasti) omaa isoa riskiä osakeannista, toisin kuin hinta antaa olettaa. Tämä johtuu divestoinneista, jotka saataneen tehtyä melko lähelle kirjanpitoarvoa ja velkatilanteen pitäisi helpottua, jolloin taseeseen saadaan taas paljon liikkumavaraa. Olettaen että kaupat saadaan lyötyä läpi mahd. pian. Lisäksi on tuo kastelupotentiaali, jonka avulla viimeistään uskon, että toiminta pitäisi saada kyllä kannattavaksi. Tosin homma on vielä ihan puhetasolla ja mm. rahoitus auki.

    Täytyy myöntää, että en BEF:iä juuri tunne, joten voin toki olla vääränkin hevosen kyydissä.

    VastaaPoista
  9. Juu tuolla laskelmalla saa kyllä nopeasti laskettua, että halvalta näyttää. Itse on tullut pyöriteltyä noita numeroita hieman enemmän, mutta lopputulos on kuitenkin lähes sama (=tulitikkuaskilaskelmat usein riittävät:).

    Olen hakenut tuota "normaalia" liikevaihtoa kaavasta:

    Liikevaihto= Viljeltävä ala (ha) * normaali viljan tuotto tonneina per ha * viljakorin keskimääräinäinen reaalihinta 2000-luvulla per tonni

    Nimittäin viljatoiminnassa nuo kaikki liikevaihtoon vaikuttavat vaihtelee vuosittain tosi paljon niin pakko "normalisoida" jotenkin. (Liikevaihto voi olla eri vuosina sama, mutta täysin eri syistä.)

    Sitten kun haarukoi keskimääräisen tonnikustannuksen, niin saa tarkemmin tuloksentekokyvyn laskettua. Siinä kannattaa huomioida, että kustannukset ovat kiinteät kauden alussa hehtaaria kohden, mutta per tonni kustannus on muuttuva sen mukaan kuinka paljon tonneja viljaaa hehtaaria kohden sitten tulee.

    Eli siis kustannus / tonni = (kustannus/ha) / (tuotanto tonneina/ha)

    Esim vuonna 2012 BEF operatiiviset kustannukset oli jotain 500 USD/ha ja hehtaarikohtainen yield jotain 2.8 t, joten tonnikustannus on 500/2.8=179 USD/t. Jos mietit että ne tavoittelee jotain 3.5-4.0t/ha tuottavutta, laskee tonnikustannus 500/3.7=135 USD/t. Tuo on aivan jäätävä leverage. BEF puhuu paljon tuon yieldin korottamisesta. Mutta johdon osaamista seuraan nimenomaan tuon hehtaarikustannuksen mukaan, koska se on lyhyellä aikavälillä ainoa mihin johto voi itse vaikuttaa. Paljonko se hehtaari sitten tuottaa vuodessa riippuu paljon enemmän säästä, kuin mistään muusta. Maaperän parantamiset ym. viljelytekniikat vaikuttavat vain vähitellen. Ehkä 5 vuoden päästä keskimääräinen yield on parempi kuin nyt, mutta yhden vuoden havainnolla ei tee oikeastaan mitään.

    Tuottavuus on Trigonilla ollut samaa tai parempaa kuin BEF, joten se viittaa että Trigonkin keskittyy tuottavuuteen mutta ei vain puhu siitä yhtä paljon, tai sitten heillä vain on paremmat maat :).

    BEF P/B näyttää korkeammalta, koska maat tosiaan taseessa @ 250 USD/ha, kun markkina-arvo jtoain 500-1000 USD/ha. Todellinen P/B on siis jotain 0,5. Trigonin maat on ostettu myöhemmin, niin niiden tasearvot vastaa ymmärtääkseni suurin piirtein markkina-arvoja. Kannattaa myös muistaa, että nuo leasing-oikeudet ovat myös arvokkaita. En muista miten ne on merkattu Trigonin taseeseen. Agrokulturan vanhoista vuosikertomuksista pystyy yrittää haarukoida leasingoikeuksien arvoja, kun ne on tehnyt niillä kauppaa. Halpoja on tosiaan nuo kaikki, mutta ongelmana on valita niistä paras :).

    BEF pidän juurikin sen takia, että omistaa itse nuo maat. Osakkeen arvo ei riipu niin paljon liiketoiminnan kannattavuudesta, koska nuo maat saa luultavasti aina kaupaksi. En ole vielä uskaltanut sijoittaa, kun tässä agribusineksessä on niin monta muuttujaa, jotka niin vaikea arvioida. Kuulin jostain sanonnan tyyliin:

    "Funnest way to loose money is to spend on women. Most exiting way to loose money is gambling. Surest way to loose money is agriculture."

    Itsellä on tällä hetkellä ongelma, että näen upsiden mutta en oikein downsideä. Jos viljan hinnat laskee vielä, niin kohta on kaikki firmat osakkeenomistajien taskuilla. Dillutioriski on olemassa. Sitten jos toteutuu, niin nuo osakkeet ottaa kyllä osumaa.

    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laittamasi laskentatapa on varmaan fiksuin. Mahdollistaa myös helposti jonkinlaisen herkkyysanalyysin esim. hintakehityksen suhteen. Lisäksi kustannuspuoleen on varmasti järkevää laittaa huomio koska, kuten sanoit, siihen voi vaikuttaa jossain määrin. Trigonilla muistaakseni Ukrainassa ja etenkin maississa on saatu aika hyviä yieldejä ja riippakivi on ollut Venäjä. Toivottavasti saadaan myös nuo säästöt läpi tälle vuodelle.

      Ajattelinkin, että Befillä voi olla maan arvo kirjanpidossa alhainen, koska tuo ero P/B:ssä tuntui kumman suurelta.

      Oma ajatus myös samansuuntainen. Mielstäni pitkän aikavälin tarina suotuisalle hintakehitykselle ja skaalaeduille vanhoissa neuvostoaikaisissa suurissa kolhooseissa on ihan vedenpitävä, joskin tuloksia ei juuri ole vielä näkynyt. Lisäturvaa tuo maan omistus ja sen arvonnousu. Toki tämä toteutuminen vaatii pätevää johtoa siinä mielessä, että hinnannousua myös realisoidaan, jos operatiivinen toiminta kyntää tappiolla.

      Häntäriski, joka on idän ja lännen välien kiristyminen ja etenkin tuo omistusjärjestely on sellainen mikä ainakin itselläni estää isomman painon ottamisen. Realistisin riski on jatkuva antikierre, jossa raha liikkuu väärään suuntaan. Tälle sijoittaja ei oikein voi muuta kuin pitää silmällä johtoa, kassaa ja kustannustasoa, sekä pitää käsiä ristissä sään ja hintakehityksen suhteen :)


      Poista
  10. Tuli vielä sekin mieleen, että agri-liiketoiminta on luultavasti paskinta businessta koko maailmassa. Siis yhtää paskaa kuin kaikki muukin commodity business, mutta lisäksi olet vielä SÄIDEN ARMOILLA. Teräs tehdas pyörii myrskyssäkin, mutta yksi tulva voi pilata koko vuoden sadon :/. Lisäksi tuo odotettu viljan hintojen nousu ei tule luultavasti parantamaan maajussien kannattavuutta, koska kustannukset nousevat samaa tahtia. Viljan hinta on siis funktio polttoaineesta ja lannotteista (joka on funktio polttoaineista). Niiden hinnat nousevat jatkossa myös, koska nekin "loppumassa". Jos katsoo esim. suomalaisten maajussien keskimääräistä kannattavuutta ruokakriisien aikaan 2000-luvulla, eli siis maksimi viljan hinnoilla, niin KUKAAN EI TEHNYT VOITTOA. No keskimäärin ei ainakaan (maatalousministeriön/tilastokeskuksen julkaisut). Johtui siitä että lannoitteet ja polttoaineet kallistuivat VIELÄ ENEMMÄN. Ja ilmeisesti maailmasta loppuu (Jeremy Granthamin mukaan) ensimmäiseksi juuri nuo lannoitteet. En siis usko että mahdollisesti tuleva viljojen hintojen nousu johtaa keskimärääisen maajussin rikastumiseen, koska busineksen rakenteellinen ympäristö säilyy täysin samana kuin nykyisin (=paskaa commodity businessta).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän voi sitten vastata kun joku kysyy että mitä löytyy salkusta ? "Sitä itseäänhän se on täynnä."

      Vakavasti puhuen tottahan tuo on. Tosin sen huomioisin, että viljan kysyntä ei kuitenkaan ole syklistä ja kasvanee tasaisesti, toisinkuin esim. polttoainekustannukset, jotka vaihtelevat syklin mukana. Lisäksi ehkä vaara valtavan ylikapasiteetin rakentamisesta hyvinä aikoina on pienempi kuin metalleissa, jossa supersyklin aikana monet joutuivat ongelmiin kun kysyntä yhtäkkiä romahti. Syödähän täytyy joka tapauksessa. ( Tosin esim. lihansyönnin väheneminen voisi huonossa suhdanteessa jonkin verran vaikuttaa.) Mutta liiketoimintanahan tuo on aika surkeaa ja marginaalit todella ohuet + sää aiheuttaa käytännössä täysin ennalta arvaamattoman riskin. Mustan mulllan alueella pitäisi tosin olla mahdollista päästä isoihin skaalaetuihin, jolla toiminnasta saadaan kannattavaa verrattuna esim. suomeen. Ainakin firmojen johto näin näyttää vahvasti uskovan.

      Lannoitteet voisivat olla myös mielenkiintoinen sijoituskohde.

      Poista
    2. Myös viljelymaan hinnalla luulisi olevan oma vaikutuksensa viljan hintaan. HighTech hommaa sinänsä. Asiantuntemuksella on tosi iso merkitys.TAGR on pärjännyt paljon paremmin kuin esim. BEF, jonne on pumppailtu lisärahaa aika ajoin.

      Poista
  11. Onpas mielenkiintoista keskustelua...tuli vierailtua pari viikkoa aikaa eräällä vanhalla kolhoositilaalla, jota oltiin kehittämässä eurooppalaiseksi tehotilaksi. Tärkein asia mikä nousi esille oli työvoiman saanti. Koultus maatalousalalle ei kiinnostanut paikallisia ja muutenkin oli vallalla vanha itäkulttuuri. Tärkein lenkki oli osaava tilan johtaminen. Juuri tässä taitaa olla näitten agrifirmojen suurin kompastuskivi. Tässä yksi syy miksi toiminta kaikilla keskittyy. Aluksi Agrifirmat haalivat paljon maata ja oletettiin, että skaalaetu tulee samalla helposti kylkiäisenä.
    Koneiden ja kaluston arvon määritys on myös hankalaa. Varsinkin näillä isännättömillä suurtiloilla kaluston huolto yms. retuperällä, säilytys ulkona ympäri vuoden jne. Viljan varastotiloille voi laskea jonkinlaisen arvon, traktoreille ja puimureille yms. tuskin lainkaan.
    Se on myös taivaan tosi että maatalous on aina ravintoketjun / tuloksen tekemisen suhteen pohjasakkaa, ympäri maailman (viinin tuotanto taitaa olla poikkeus).
    Se täytyy sanoa, että on vielä helppo saada yhden omistajan suurtila (n.5000 ha) kannatavaksi, mutta kun sama tehdään todella isolla volyymilla johtamalla puljua Tanskasta liituraitepuku päällä niin vaikeaksi menee...
    Kaikesta huolimatta omistan yhä Trigonia, mutta mielestäni BEF näistä kolmesta paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tulipa paljon kirjoitusvirheitä...

      Poista
    2. Hienoa saada ihan tosielämän näkökulmaa/kokemuksia. Voin hyvin uskoa, että heikko lenkki on juuri huono johtaminen ja osaaminen. Tähän tosin toivottavasti pystyisi vaikuttamaan esim. antamalla paikallisille vastuuta ja järkevät kannustimet saada homma pelittämään. Ehkä kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty ja varsinkin osaavan työvoiman hankkiminen lienee vaikeaa, ellei makseta houkuttelevaa palkkaa.

      Ikävä kuulla, että kalustosta ei pidetä huolta. Ei vakuta järkevältä. Toisaalta sijoitusteesi on enemmän kiinni kannattavuuteen pääsemisestä ja maan hinnasta, mutta silti. Huono ylläpito aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.

      Tuntuu myös tuo kireä tilanne jatkuvan ja pol. riski sijoituksessa edelleen hyvin korkea. Eipä tässä auta kuin odotella.

      Poista
  12. "Yhtiö aikoo divestoida maidontuotannon Venäjällä ja Virossa, sekä myydä Venäjän Penzan peltopläntin. Yhteensä näistä pitäisi kilahtaa yhtiön kassan 55 miljoonaa 2014 aikana (mahd. enemmänkin)"
    Tarkoitat ilmeisesti euroja? Paljonkohan todellinen markkina-arvo on muutaman vuoden päästä Rostovin alueen viljelymailla, kunhan ne saadaan priimakuntoon? Ehkä ei 2000 euroa/ha ole tuulesta temmattu figuri? Jo pelkästään tuo alue tuolla hinnalla olisi (73000ha *2000) 146 milj. euron arvoinen eli noin 1300 milj.SEK. Osaketta kohti arvoa tulisi noin 10 kruunua. => Yhtiöhän on sikahalpa! Käänteli lukuja sitten miten päin tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kyseessä oli euroja. Itselleni yksi suurimmista syistä yhtiön lisäämiseen maalikuussa olivat juurikin nuo divestoinnit. Toteutuessaan ne antavat yhtiölle huomattavaa liikkumavaraa taseen suhteen, nythän nettovelkaa on päälle 70 milj e. Tämä huomioiden yhtiö on halpa.

      2000e/ha olisi varmasti käypä hinta maalle. Miksei enemmänkin, jos esimerkiksi kastelujärjestelmään saadaan varmistettua rahoitus. Ainoa ongelma on se, että omistusoikeus on ehkä hieman hataralla pohjalla, sillä Venäjällä ulkomaalaiset eivät saa suoraan omistaa maata, joten omistukset on hoidettu holdingyhtiöiden kautta. Tosin tähän asti maakaupat ovat kyllä onnistuneet. (Rostov vaihto Samaran ja Stavropolin kanssa) Ukrainassahan maa on leasattu. Toisaalta en usko että johdolla on aikeitakaan myydä Rostovia, vaan yrittää ennemmin kaikin keinoin kääntää toiminta voitolle myös Rostovin alueella ja jaella voittoja omistajille osinkoina. Mielenkiinnolla odottelen tuloksia tämän vuoden sadonkorjuusta. Toinen tärkeä asia, jota odottelen, on tieto noiden divestointien onnistumisista.

      Poista
  13. Enpä usko minäkään, että Rostovin alueen maat on ostettu myyntiä varten, mutta markkinahintaa-ja sitä kautta yhtiön arvoa ja arvostusta - voi kaavailla ja kuutioida.
    Maallikosta tuntuisi järkevältä käyttää pieni osa divestoinneista tulevista euroista omien osakkeiden ostoon, ja pitkällä aikajaksolla. Se saattaisi olla tuottoisampaa omistajille kuin pelkät osingot.

    VastaaPoista
  14. TRIGON AGRI
    SLUTFÖR FÖRSÄLJNING I PENZA (Direkt)
    2014-07-03 18:11

    STOCKHOLM (Direkt) Jordbruksbolaget Trigon Agri har slutfört försäljningen av verksamheten i ryska Penza. Transaktionen sker genom en kontantbetalning på 340 miljoner rubel, motsvarande 7,3 miljoner euro samt ett markbyte.

    Det framgår av ett pressmeddelande.

    Bytet av mark innebär att Trigon Agri får ytterligare 7.700 hektar av brukbar mark i Rostov.

    Transaktionen kommer preliminärt att leda till en engångsförlust på 0,3 miljoner euro 2014.

    Trigon Agri har tidigare försökt att sälja verksamheten i Penza, men då fick den tilltänkta köparen ingen finansiering.

    Börsredaktionen +46 8 5191 7910, http://twitter.com/direktse
    Nyhetsbyrån Direkt

    VastaaPoista
  15. Ovatko osakkeet vielä salkussa ja näkemystä siitä miten venäjän pakotteet vaikuttavat tähän? Voisi kuvittella että jopa positiivisesti koska kotimarkkinoilla lienee nyt hyvin kysyntää Venäjällä tuotetuille maataloustuotteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo vielä salkusta löytyvät. Näkisin että pakotteet, jos niihin liittyy myös vientikielto venäjän toimesta, ovat huono asia, sillä sato Venäjällä on varmaan melko hyvä tänä vuonna. Tällöin tarjontaa olisi todella paljon Venäjän markkinoilla ja saatava hinta laskee. Saa nyt nähdä. Lisäksi koveneva inflaatio nostaa lannoitteiden yms. hintoja. Osin näistä seikoista tuo viimeaikainen lasku varmaan johtuu. Parasta olisi jos konflikti saataisiin rahoittumaan lopullisesti. Onneksi alkuvuoden sato oli kuitenkin hyvällä mallilla ja kustannussäästöt aikataulussa.

      Poista
  16. Tuossa vielä pari linkkiä:
    http://www.abc.net.au/news/2014-07-23/russia-wheat-trade-sanctions/5616918
    http://www.bloomberg.com/news/2014-09-29/russia-wheat-export-price-falls-for-1st-time-since-july.html

    Toisaalta taas http://www.themoscowtimes.com/business/article/russia-makes-surprise-exit-from-key-global-wheat-export-markets/508231.html tämän mukaan hinnat Venäjällä olisivat nousussa sanktioista johtuvan kasvaneen kotimaisen kysynnön takia. Eli ehkä vaikutus olisikin positiivinen? Toisaalta en siinä tapauksessa ymmärrä viimeaikaista kurssilaskua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisikohan tuo kurssilasku sitten olla vaan silkkaa pelkoa jos hintojen ja sadon pitäisi olla hyvällä tasolla . Jos näin on asian laita niin alkaa olemaan aika houkuttelevassa ostohinnassa.

      Poista
  17. The cropping area for 2014 is ~67,000 hectares, split 70% Ukraine and 30% Russia.

    VastaaPoista
  18. Korreloisiko os.kurssi raakaöljyn hinnan kanssa?

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoista olisi ymmärtää näissä valuuttakurssien muutosten vaikutukset. Voisi nopeasti ajatella Ruplan heikentymisen ja kellutuksen pienentävän tuotantokustannuksia. Suuri osa, esim. palkat paikallisessa valuutassa ja myytävät tuotteet taaloissa.
    Samaa siis kuin D -vitamiini suomen metsäteollisuudessa ennen vanhaan. Geopoliittiset riskit ovat taas tänä aamuman tapissaa. Onko se mahdollisesti ostajalle etu, -aika näyttää.

    Kiitos keskustelijoille laadukkaasta debatista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valuuttojen heikkenemisen ja kulukuurin muutenkin pitäisi kyllä alentaa kustannuksia. Ihme, että yhtiön kussi on silti kovassa laskussa. Olen koittanut paljon mietiskellä syytä tähän.

      Varmaan lasku johtuu yksinkertaisesti todella epävarmasta geopoliittisesta tlanteesta, jolloin isot pelurit eivät halua sijoittaa. Lisäksi mietin olisiko markkina hinnoitellut myös jonkinlaista osakeannin riskiä. Divestoinnit ovat varmasti nykytilanteessa haasteellisia toteuttaa ja velkaa löytyy. Tosin Penzahan saatiin sentään myytyä.

      Osaria odotellessa (olikohan 28 päivä tulossa). Toistaiseksi ei uskalla enää painoa nostaa (vaikka halvalta näyttää) ennen kuin tihkuu lisätietoa. Riskit kuitenkin kovat ja Ukrainan kriisi sen kun tuntuu jatkuvan.

      Poista
  20. Nyt mentiin jo alle yhden kruunun hintojen. oliko osarissa jotain pahaa? Itselläni salkussa reilut 100 000 kpl, suurin osa alle 2 kruunun ostettuja. Keskihinta 20 eurosenttiä eli -50% taulussa.

    Itsekin maataviljelevänä en voi ymmärtää miten tuolla mustan mullan päällä sitä hommaa ei saataisi pitkässä juoksussa kannattamaan. Kymmenen vuoden päästä on taas elätettäviä maapallolla aika paljon enemmän.

    Viljan hinnat ovat nyt todella alhaalla, tuotanto laskee koska tämä taso on kannattamaton. Siitä taas seuraa viljan hinnan nousu, joka saa vielä vipua jos tulee maailmanlaajuisesti heikohko sato. Vehnäfutuurit ovat jo nousseet pohjilta selvästi.

    VastaaPoista
  21. Hyvä havainto Anonyymiltä. Olen ollut mukana v. 2009 tässä välillä vähentäen ja sitten taas lisäten (250k+ kpl) ja pulkkamäkeä on riittänyt. Fundamentit ovat minusta juuri noin kuin anonyymi totesi. Valitettavasti näyttää siltä osakkeeseen hinnoitellaan poliittista riskiä urakalla ja sen päälle vielä rahoitus. Yhtiöllä erääntyy bondi ja taseessa on maitotiloja joita piti ensin myydä ja nyt sitten pitäisi myydä venäjän omistuksia kun politiikka ei näytä lupaavalta. Tulos kun ei taida riittää bondin takaisinmaksuun. minulla herää kysymys mitä yhtiö haluaa tehdä kun se ei omista ukrainan peltoja vaan vuokraa ne.
    K2

    VastaaPoista
  22. Osarihan oli liiketoiminnan osalta hyvä ja mm. kulusäästöjä saatu tehtyä. Jos maailmanmarkkinahinnat vielä tuosta nousevat niin sen osalta näyttää hyvältä. Osakkeen kyyti on kuitenkin ollut kylmää. Varmaankin juuri tuo epävarma rahoitustilanne on nyt se mikä kurssia painaa. Taitaa tuo bondi erääntyä kesällä, eivätkä divestoinnit eivät ole menneet suunnitellusti. Saa nähdä saavatko uudelleenrahoitettua ilman, että omistajien kukkarolla käydään. Näkisin, että jos rahaa tarvitaan, niin turvautuvat antiin. Ehkä markkina diskonttaa tätä riskiä. Tietysti poliittinen tilanne on myös edelleen auki. Itse en ole osakkeen painoa uskaltanut lisäillä lähinnä tuon annin pelossa. Odotellaan odotellaan, mutta kyllähän tämä hieman hermoille ottaa.

    VastaaPoista
  23. Morjens vaan...venäjän mediassa on uutisoitu seraava uutinen...http://www.agro2b.ru/en/news/19596.html...
    Moni täälläkin ihmettelee miksi nämä agriosakkeet lähtivät syksyllä jyrkkään luisuun. Oliskohan yksi avaintekijä Ukrainalainen Mirya Group, joka ilmoitti 1.8.2014 ettei pysty huolehtimaan lainaohjelmastaan. Ihmeen hyvin sopii monen agriosakkeen jyrkkään luisun alkuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei mirya vaan Mriya agro holding...soory taas näitä kirjoitusvirheitä

      Poista
  24. Eilen putosi postilaatikosta Seligsonin rahastolehti, jossa Venäjän tilannetta mietittiin Russian prosperity -rahaston salkunhoitajan katsaukessa.
    Kyyti on ollut kylmähköä, mutta rahasto ei silti heitellyt tuhkaa päälleen. Pakotteet ja valuuttalainat pahentavat etenkin kotimarkkinayritysten tilannetta. Sen sijaan hyötyjiä on vientiyhtiöt, joiden kustannustaso muodostuu ruplissa, mutta vientikauppaa käydään valuutalla. Valuuttamuutos on merkinnyt näille D -vitamiinia.

    VastaaPoista
  25. olen seurannut ja joskus omistanut kyseistä yhtiötä.. tosin lyhyen aikaa (pieni voitto). ukrainan kriisin takia en ole uskaltautunut sijoittaa takaisin rahoja. toinen syy on lainan erääntyminen ja ettei venäjän maita ole saatu myytyä. varsinaisen pommin iski ruplan heikentyminen rajusti. maan myyminen vaikeutui huomattavasti entisestään.
    mutta nyt on myös paljon pieniä positiivisia merkkejä.. öljyn hinnan lasku tuo säästöjä kuluissa n.1,5milj. vuodessa, lisäksi kaasun hinnanlasku tuo säästöjä kuivatuksessa ja toivottavasti myös vaikuttaa laskevasti lannoitteiden hintaan, koska lannoitteen tuottamisessa kuluu paljon kaasua. lisäksi tuo ruplan ja Hryvnian lasku tuo säästöjä työvoimakustannuksessa.
    jos pystytään neuvottelemaan laina uudelleen pienemmin kustannuksin. osakkeen hinta tulee nousemaan rajusti.
    tällähetkellä emmin ostaako vai eikö.. osake alkaa olemaan pohjilla ja vaihto todella surkeeta(mikä viittaa että pohja on lähellä)

    VastaaPoista
  26. tämä on nyt pohjilla. bondi saadaan neuvoteltua uusiksi. se aloittaa nousun josta ei kannata jäädä paitsioon. kaikki paitsi maatalous on turhaa.

    VastaaPoista
  27. Tuo bondi ja sen jatkaminen/uusiminen on tässä varmasti se suurin peikko. Suunnitellut divestoinnit ovat vaikeutuneet huomattavasti konfliktin takia. Bondia koitetaan saada jatkettua, jolloin tulisi lisäaikaa divestoinneille. Täällä juttua:

    http://globenewswire.com/news-release/2015/02/06/704108/0/en/Trigon-Agri-A-S-convenes-meeting-of-its-bondholders-to-extend-the-maturity-of-its-SEK-350-million-bond.html

    Valuutan heikentymisen + öljyn tulisi kustannuspuolella olla positiivinen juttu. Itse en aio lisätä, koska osakkeen riskiprofiili on korkea, mutta onhan tämä alas tullut ja voipi korjata jossakin vaiheessa.

    Vaikein muuttuja tässä vaikuttaisi kuitenkin olevan tuo pyssyjen heiluttelu, joka ei tunnu loppuvan. Jos konflikti jatkuu vielä pitkään niin ei varmasti Trigoninkaan tilanne parempaan muutu. Tämän takia paino saa pysyä pienenä.

    VastaaPoista
  28. Tänä aamuna tuli BEF:n 2014 ulos. Ilmeisesti tässä ei ainakaan pahimmat pelot ole toteutuneet,kurssit pomppasivat tulosparannuksen johdosta.Liikevoittoa jo tuli, mutta kokonaistulos miinukselle.

    VastaaPoista
  29. Joo BEF on nostatut hieman. Niin trigoniltahan tuli tuo tieto jo bondin uusimisesta mutta kurssireaktio ei kyllä ole ollut aivan toivomani. Trigon pystyy kyllä tekemään tulosta mutta velkaisuus taitaa olla iso haaste.

    VastaaPoista
  30. Nyt luulis että ollaan pohjilla. Ei vaan varallisuus anna myöden enää tankata enempää. Jos ukraina ikinä ratkee niin kasvu lasketaan tuhansissa prosenteissa.

    VastaaPoista
  31. Mielenkiintoista, millaiset satonäkymät ovat.?

    Ainakin pohjoismaisa tulee katovuosi, välimerenmaissa oli ennätyshelteet. Kummassakaan tuskin tulee mitään huippusatoa. Toivoa, että maailnmarkkinahinnat korjaantuisivat.

    VastaaPoista
  32. 60 senttiä. Tavallisen alhaalla on osake nyt. Pohjoismaiden sato ei paljon ratkaise ja matifin vehnäfutuurit on olleet hetkellisen 200 € ylityksen jälkeen laskusuunnassa. Hinnat nousevat kyllä jossain vaiheessa kun tulee signaalia huonosta sadosta. Sen huonon sadon vain pitäisi osua Amerikkaan ja mustalta mullalta tulla kova sato. Itsestäni tuntuu erikoiselta, etteivät saa hommaa kannattamaan. Pelkästään öljyn hinnanlasku on ollut niin suurta, että vaikuttaa positiivisesti.

    VastaaPoista
  33. Meneekö tämä pulju konkkaan? Markkina-arvo enää nelisen miljoonaa. Ei kyllä maksa paljoa per viljelty hehtaari. Suomessa maa "hivenen" kalliimpaa.

    VastaaPoista
  34. Kuka veti välistä, kun laajamittainen viljely Venäjällä ja naapurimaissa ei missään vaiheessa kannattanut ulkomaisille yhtiöille?

    VastaaPoista
  35. -Seuraaminen jäänyt position kutistuessa itsellä hyvin vähälle. Tästä jäi musta pekka käteen ja riskit toteutuivat, taitaa olla -90%. Nyt 2016 aikana ongelmana ollut SEK-bondin kanssa (jonka takaisinmaksua jo kerralleen muistaaakseni lykättiin), joka konvertoidaan osakkeiksi. Vanhojen osakkaiden omistus liudentuu hyvin merkittävästi. Alunperin kun otin ensimmäisen position 2012 teesi oli nimenomaan vahva tase, joka estäisi annit ym. liudentumiset mitä kilpailijoillakin tuntui paljon tapahtuvan volatiilin liiketoiminnan vuoksi (sadot välillä huonoja tms.). No nyt on selvää, että tase ei kestänyt kaikkia ongelmia, krimin kriisiä, huonoja satoja ym.

    Saa nähdä miten yhtiölllä menee nyt tästä eteenpäin kun tase on putsattu velasta (ja vanhojen omistajien osuus liudentunut, kun vaihtovelkakirjan omistajilla nyt yli 90% omistusosuus yhtiöstä: http://www.trigonagri.com/trigon-agri-as-preliminary-agreement-on-the-full-debt-to-equity-swap)

    Mitä opin: pieni yhtiö, itänaapuri ja raaka-aineet -> todella riskipitoinen yhdistelmä, mikä tietysti oli tiedossakin. Kuitenkin jälkikäteen ajatellen oma positio tälläisessä äärimmäisen riskipitoisessa sijotuksessa oli liian suuri (muistaakseni yli 5% jossain vaiheessa).




    VastaaPoista