tiistai 1. huhtikuuta 2014

Q1 4.48% + löpinää valuutoista ja ASP-tilistä

Vuoden ensimmäinen neljännes on takana päin. Omien sijoitusten tuotto oli tänä ajanjaksona 4,48 %, joka on varsin mukava tuotto ja päihittää vertailuindeksin 1,41 % tuoton. Alkuvuoden nousijoita ovat olleet mm. Teva, joka on tullut alkuvuodesta ylös lähemmäs 30% ja alkaa lähestyä omia tavoitehintojani teesin pikkuhiljaa toteutuessa. Lisäksi Strayer Education nousti hurjasti (+40%) osavuosikatsauksen alla uusien opiskelijoiden määrän laskun ollessa paljon odotettua pienempi. Kurssi onkin ponkaissut takaisin hyvin lähelle ostohintojani. Arcos Dorados ja Radiant Logistics kehittyivät myös kvartaalin aikana hyvin.

Olen myös huomannut, että dollarin kehitys heiluttaa ainakin omaa salkkuani melko paljon, josta on aivan viime päivinä ollut hyötyä ja taas esim. viimeisimmän EKP:n kokouksen alla haittaa. Jos eur/usd esimerkiksi laskisi 1.30, niin salkkuni nousisi noin 5 %. Toki pitkällä aikavälillä valuuttakehityksen pitäisi tasoittua, joten heilunnalla ei ole niin merkitystä. Silti on mielenkiintoista huomata, että valuutoilla saattaa olla hyvin suuri vaikutus arvon heiluntaan, jos suuri osa salkusta on vieraissa valuutoissa. Lisäksi euro on mielestäni yliarvostettu, joten valuuttakurssilla pitäisi tulla salkun kehitykseen vipua, mikäli dollari vahvistuu Yhdysvaltojen talouden piristyessä ja määrällisen elvytyksen vähentyessä.

Kaikesta huolimatta olen edelleen huomattavasti indeksejä jäljessä johtuen viime vuodesta, jolloin sijoitukseni eivät pysyneet indeksien perässä. Tulenkin varmaan jatkossa edelleen muokkaamaan salkkuani. Tarkoitus olisi siirtää osa HCP-quant rahastoon kesällä ja keskittyä itse tonkimaan markkinoiden pohjamutia deep value -kohteiden ja erikoistilanteiden muodossa. Laatuyhtiöt jäävät myös salkkuun. Lisäksi osa rahoista löytänee tiensä ASP-tilille, joka on nykyisessä korkoympäristössä itseasiassa erinomainen sijoitus. Tilin korko on 1+4 % asuntoa ostettaessa, joten reaalituotto on tällä hetkellä noin 4%. Esimerkiksi Yhdysvaltojen 10 vuoden velkakirjan reaalituotto jää tällä hetkellä 1-2 % tuntumaan. ASP ei kerrytä korkoa korolle, mutta toisaalta tuotto on verovapaata, mikä on poikkeuksellisen hyvä asia, sillä talletuksista peritään järjettömästi pääomavero (30%). ASP-tili kannattaakin ehdottomasti avata jos on tarkoitus joskus ostaa asunto.

Toivotaan, että hyvät sijoitussäät jatkuvat. Itseäni ei toisaalta pieni laskukaan haittaisi, sillä hinnat ovat epämiellyttävän korkealla ja oma salkku yleensä kestää laskun indeksejä paremmin :)

7 kommenttia:

  1. Harmi kun tulikin ostettua itse jo asunto niin ei voi enää säästää asp-tilille =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EIköhän oma asunto ole vähintään yhtä hyvä sijoituskohde kuin asp :) Toivottavasti saisi itsekin tarvittavan summan tilille kasaan asunnonostoa varten piakkoin.

      Poista
  2. Valuuttariskiä voi olla vaikka salkussa olisi pelkästään euroissa noteerattuja osakkeita. Itse asiassa salkun Valuuttariski voi jopa pienentyä jos hajauttaa vieraisiin valuuttoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Hyvä huomio. Tarkoitit varmaan siis salkkuyhtiöiden liiketoiminnallista valuuttariskiä ? (esimerkkinä vaikka venäjä-yhtiöt: stockman & yit) Tätä en tullut kirjoittaessa ajatelleeksi. Toisaalta jos salkku on hyvin hajautettu esim. maantieteellisesti, voisi olettaa että liiketoimintaan liittyvä valuuttariski on hajautettu melko hyvin pois. Usein saatta kuitenkin olla tilanne, että suurin osa sijoituksista (huolimatta itse liiketoiminnan kohdemaasta) noteerataan esim. dollareissa (niinkuin itsellä tilanne), jolloin jäljelle jää tuo dollaririski.

      Poista
  3. Väärin. Noteerausvaluutalla ei ole mitään merkitystä. Tarkastele vaikka Nokian kurssikehitystä Helsingissä ja vertaa sitä Nokian ADR:ään New Yorkissa. Huomioi myös valuuttakurssien muutokset samana aikana. Mitä huomaat?

    Ja kyllä, tarkoitin juuri sitä miten valuuttakurssien kehitys vaikuttaa yhtiöiden liiketoimintaan. Mieti vaikka miten valuutan vahvistuminen vaikuttaa vientiyhtiöihin ja niiden tulosnäkymiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Tuossa tapauksessa noteerausvaluutalla ei ole merkitystä. Nokian kurssi on NYSE:ssä sama kuin Helsingissä. Sama pätee ETF-tuotteisiin ja moniin muihin suuriin yhtiöihin, jotka on listattu useammassa paikassa. Kuitenkin suuri osa yhtiöistä on listattu vain oman maansa pörssiin. Tällöin myös noteerausvaluutalla on merkitystä sijoittajalle.

      Poista
    2. On ja ei. Globaalisti toimivalla yhtiöllä ei ole käytännössä merkitystä missä valuutassa yhtiö noteerataan. Jos sen sijaan yhtiö toimii vain kotimarkkinoilla niin silloin valuutalla on väliä. Vaikutus tulee siitä, miten valuuttakurssien muutokset vaikuttavat juuri siihen yhtiöön johon sijoitit.

      Korkoihin sijoitettaessa valuuttakurssilla on väliä. Osake ei ole korkosijoitus, vaan vaikutus riippuu yhtiöstä.

      Poista